maanantai 20. heinäkuuta 2009

Ponin kanssa maailmalla.

Käväisimme Roopen kanssa Kokemäellä näyttelyissä.
Päivä oli mukavan aurinkoinen ja lämmin ja lisäksi näyttelyt oli toteutettu todella hyvin, joten toivottavasti ensi vuonnakin saadaan näyttelyt Kokemäelle.

Kehään mentäessä alkoi pikkuisen epäilyttää, että olisiko sittenkin pitänyt ilmoittaa miniponiluokkaan, kun tuntui, että kaikki muut oli niin valtavan isoja. Mutta vaikka Roope oli porukan pienin, niin ainakin sillä oli suurin ego, sen verran se antoi taas itsestään kuulua.
Saimme taas kolmosen, tämäkään tuomari ei oikein sporttimalleista viehättynyt, vaan jätti meidät ja sen kovin hienon Galantlaisen viimeisiksi. No, ehkä raviradalla järjestys on sitten toinen.

Roopella oli ilmeisesti niin valtaisan kivaa, että se ei olisi halunnut lähteä kotiin, vaan harasi kaikilla neljällä jalalla vastaan.
Roopen laitumelle lähtö nyt siirtyi muutamalla viikolla, mutta toivottavasti pääsevät Nallen kanssa lähiaikoina lomailemaan.

Kuula edelleen asemalla, toivottavasti se ultrataan tiineeksi ja saan sen kohta kotilaitumelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisesi omituisille otuksille.