Tervetuloa mätsäreihin Huittisiin, M&M Tallille 15.8.2010 klo. 10 alkaen.
Kutsuun. (Aukeaa pdf-tiedostona.)
sunnuntai 8. elokuuta 2010
perjantai 6. elokuuta 2010
LOMA!
Seuraavassa Roopen terveiset kesälaitumelta, kuvina.
Kuvat on otettu noin kolme viikkoa sitten ja nyt sillä on niin SUURI vatsa, että ei varmaan mahdu edes aisoihin. Laidun on melko hyvin jo kaluttu, laajennuskin ja katoamissaldossa toisen etujalan kenkä. Että ihan putkeen on mennyt.
Mikä ihme tuo on!?! (Ei sitä pienet ponit joka päivä moottorivenettä nää.)
Täyttä laukkaa turvaan portille.
Vähän oli heinä pitkää.
Etsi kuvasta poni.
Roopen kuvissa esiintynyt tarhakaveri, Vallu on nyt myyty uuteen kotiin ja kun palaamme taas tallin arkeen, joutuu Roope valitettavasti olemaan yksin tarhassa, en oikein uskalla sitä Kuulan ja Jympsin kanssa samaan laittaa, ettei käy hassusti. Kuula kun saattaa vähän komennella rankemmalla kädellä tai kaviolla.
Emännällä alkoi nyt sitten kesäloma, joka tietää hevosille vähemmän lomaa. Yhdet mätsäritkin olisi Kuulalle tiedossa, entisellä kotitallillamme, sinne ei tarvitse mennä kopilla, joten sopii tammalle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)